Sivujen toteutus © Juoksijain Sukutieto 2014

Team Humeeti

Humeeti syntyi 25.5. 1998 Jukka ja Vuokko Salosen tallissa Porin Lyttylässä.

Team Humeeti syntyi pari viikkoa myöhemmin Helsingin Viikissä Kotieläintieteen päivillä auditorion takapenkissä. Mikko Kommeri innostui ostamaan Salosten puolikkaan grafiitinharmaasta orivarsasta.

Mikko Kommeri Hollolasta ja Timo Välimäki Ulvilasta ovat siitä lähtien omistaneet kulomustaksi sittemmin varsanäyttelyssä merkityn oriin ja oppineet miten kulomusta hevonen muuttaa väriään.

Ori on ollut valmennuksessa ja siitoskäytössä useilla paikkakunnilla. Syntymätallilta Lyttylästä se siirrettiin Päivikkeelle Kankaanpäähän odottelemaan orivarsalaitumelle pääsyä yksivuotiskeväänä. Laidunkauden jälkeen se palasi Poriin saamaan ajo-opetusta. Pari kuukautta vierähti Tuomo Ojanperän tallilla Porin raviradalla ja samalla se osallistui myös varsanäyttelyyn. Varsa oli oppivainen ja ura ravuriksi jatkui Kankaanpäässä. Poriin palattiin opetuslähtöön pari vuotta myöhemmin. Parhaat vuotensa Humeeti vietti Kimmo Päivikkeen ja sittemmin Sanna Päivikkeen tilalla ja heidän valmennuksessaan tuli makeimmat voitot. Vuonna 2003 alkaneessa siitostoiminnassa käytettiin viereisen Multisillan oriaseman palveluita. Vuonna 2006 Humeeti siirtyi Heikki Torvisen valmennukseen Jämsään. Hyppäämässä se kävi Sillanpään oriasemalla. Seuraavan oli vuorossa Tom Erikssonin valmennuskeskus Vihdin Haimoossa ja siitostoimintaan tuli välivuosi. Siitostoiminta jatkui vuonna 2008, kun uutena valmentajana aloitti Sillanpään oriaseman omistaja Saku Mikkola.

Kilpailu-uran päätyttyä Humeeti siirtyi Veli-Erkki ja Katri Paavolan Kaustisen ravitallille siitosoriiksi ja palasi sieltä syksyllä 2012 Päivikkeen kautta juurilleen Poriin. Siellä kesästä 2013 syksyyn 2018 Humeetia hoitivat ja siemennyspalvelusta vastasivat Maria ja Matti Rehula.

Team Humeetilla on ollut osaomistukset ja vetovastuut myös Kitti nimisestä pienestä Humeetilaisesta sisupussista ja Suikkulaisesta ruunasta Kantti. Molemmat kohtuullisia ravureita.